Toimitusehdot: ILMAINEN toimitus yli 60 € tilauksille
30 päivän tyytyväisyystakuu





Esittelyssä FootBalancen brändilähettiläs, polkujuoksija Teemu Oksanen

11.04.2018
Esittelyssä FootBalancen brändilähettiläs, polkujuoksija Teemu Oksanen

Retkeily, vapaalasku ja yleisesti luonnossa liikkuminen ajoivat Teemu Oksasen polkujuoksun pariin. Teemu kaipasi tutuille vaelluspoluille jotakin uutta, joten hän alkoi juosta kapeita ja teknisiä polkuja. Hän ei ole koskaan juossut tasaisen maratonia, mutta poluilla on tullut juostua jo useampi maraton sekä ultramatkoja. Viime kaudella hän juoksi NUTS Karhunkierroksen (80 km) ja Vaarojen Maratonin (86 km) hyvin tuloksin. Nimenomaan pitkät matkat kiehtovat Teemua, sillä niillä pääsee kokemaan samanlaista seikkailun tunnetta, kuin pitkillä vaelluksilla. Lisäksi pitkät matkat vaativat enemmän ongelmien ratkaisukykyä ja henkistä vahvuutta. Ultrajuoksussa eivät siis ratkaise pelkästään nopeat jalat, myös pääkopan on toimittava.

Kilpailut eivät kuitenkaan ole ainoa asia, joka polkujuoksussa kiehtoo. Itse treenaaminen tuo nimittäin upeita fiiliksiä: saa nauttia luonnon rauhasta samalla kun vahvistaa kroppaansa. Juurakon, kivien ja kaatuneiden puiden yli pomppiminen ja alamäkien kaahaaminen antavat aikuisillekin luvan lähteä metsään leikkimään. Teemu asuu aivan Sipoonkorven Kansallispuiston vieressä ja siellä hän suorittaa suurimman osan harjoituslenkeistään. Teemu tunteekin Sipoonkorven polut kuin omat takataskunsa.

Nyt alkavalla kaudella Teemu tulee siirtymään vielä pidemmille matkoille. Hän aikoo osallistua Suomessa järjestettäviin yli 100 km polkujuoksuihin, joista yksi tulee olemaan NUTS Ylläs-Pallas 134 km. Reitillä juostaan Ylläkseltä Pallakselle ja sieltä vielä Hettaan, joten matkan aikana ylitetään useita tuntureita teknisillä poluilla. Korkeuserot ovatkin isossa roolissa polkujuoksussa – pitää jaksaa nousta pitkiä ylämäkiä ja juosta alamäet vauhdilla.

Teemun tavoitteena on juosta jonakin päivänä Chamonixista starttaava legendaarinen kilpailu UTMB 170 km. Kyseessä on maailman tunnetuin ja yksi rankimmista polkujuoksukisoista, jossa kierretään Mont Blancin ympäri ja vieraillaan kolmessa eri maassa. Pitkän matkan lisäksi reitillä kertyy nousuja noin 10 000 m. Kisaan osallistumiseen vaaditaan pisteitä, joita saa riittävästi, kun kilpailee Suomen yli 100 km kisoissa. Kilpailujen lisäksi Teemun tärkein tavoite on pysyä terveenä ja nauttia polkujuoksusta vielä useita vuosia – siinä Teemua tulevat auttamaan FootBalancen pohjalliset!

Seuraa Teemun blogia ja polkujuoksun täyteistä elämää osoitteessa https://outdoor-oksanen.com/.
Löydät Teemun myös Instragamista nimellä outdoor.oksanen

Ostoskori

Kirjaudu FitZone3D-profiiliisi

Kirjautuminen tapahtuu sähköpostiosoitteella, jonka olet antanut FootBalance-jalka-analyysin yhteydessä.

Salasana unohtui

Jos sinulla ei ole vielä FitZone3D-profiilia, saat omasi pohjallisten muotoilun yhteydessä jälleenmyyjiemme skannauspisteistä. Esimuotoiltuja QuickFit-pohjallisia voit tilata myös ilman omaa profiilia.

Unohtuiko salasana?

Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sähköpostilla ohjeet, joiden avulla voit vaihtaa salasanasi