My feet can...
Löin viime vuonna kaverini kanssa vetoa, että pystyisin läpäisemään puolitriathlonin. Vaikka en aikonutkaan kilpailla hullun lailla, vaati valmistautuminen kuitenkin jonkin verran harjoittelua, erityisesti juoksun osalta. Harjoittelu oli ajoittain tuskaista, varsinkin kun jo aiemmin operoitu polveni alkoi taas vaivata. Tällöin sain käyttööni Footbalance-pohjalliset ja voin rehellisesti myöntää yllättyneeni positiivisesti. Muutaman viikon jälkeen pystyin jälleen juoksemaan ilman kipuja tai aristusta. Kilpailun jälkeen olin luonnollisesti tuskissani mutta en kuitenkaan jalkojeni takia kuten olin pelännyt! Nyt edessä on uusi veto, enkä malta odottaa että pääsen kokeilemaan pohjallisia hiihtomonoissani!
