Urheiluvammat osa 2: alaraajat
Viime viikolla käsiteltiin urheiluvammoja yleisemmällä tasolla. Tällä viikolla pureudutaan syvemmin nilkan-, säären- ja polvenalueen vammoihin.
Itseäni on koko pienen ikäni vaivannut penikkatauti, joka on hyvinkin inhottava säären etuosan vamma. Se on lihasaitio-oireyhtymä lihaskiinnitysten ja kudosten tulehdus sääriluussa. Tässäkin helppo hoitomuoto – lepo. Itselläni auttoivat Footbalance-pohjalliset.
Nilkan nyrjähdykset ovat todella yleisiä ja erityisesti pallopeleissä. Toistuvat nyrjähdykset voivat venyttää nilkkaa tukevia nivelsiteitä, jolloin nilkasta tulee löysä. Hoitona nilkankin kiputiloissa 3 K:ta eli Kylmä-Koho-Kompressio. Kun kipu hellittää tasapainolaudalla leikkiminen on äärimmäisen hyvä kuntoutusmuoto.
Polvivammoja onkin sitten paljon erilaisia. Niistä yleisimmät ovat ehkä juoksijan polvi, hölkkääjän polvi, hyppääjän polvi sekä osgood schlatter, jota esiintyy ylivoimaisesti eniten aktiivisesti liikkuvilla kasvuikäisillä nuorilla. Rasituskipu esiintyy säären yläosassa tai polven edessä. Lepo auttaa hyvin pitkälle tässäkin tapauksessa. Hyvin samantyyppinen vamma on hyppääjän polvi. Sekin esiintyy polven etuosassa ja tavallisesti juuri paljon hyppyjä vaativissa lajeissa. Hoitona lepo, tulehduskipulääkkeet, kylmä ja venyttely.
Juoksijan polvessa kipu puolestaan esiintyy polven ulkosyrjällä ja sitä esiintyy eniten yllätys yllätys juoksijoilla. Juoksijan polven paras hoitomuoto on reiden ulkosivujen ja pakaroiden venytykset. Oireita aiheuttavat ylirasittuneet lihakset, ärtynyt reiden ulkopinnalla sääriluun ja lonkan välillä kulkeva IT-jänne tai jokin polven alueen tulehtunut limapussi. Juoksijan polvi esiintyy yleisesti silloin, kun harjoittelua on lisätty äkillisesti. Hölkkääjän polven kiputila on taas polven sisäsyrjällä, ja siihen paras hoitomuoto on reisilihasten vahvistaminen.
Äkillisistä polvivammoista mainittakoon eturistiside ja sisemmän sivusiteen vammat joiden paras hoito on leikkaus, sillä kroonistuessaan polvinivelestä saattaa tulla väljä. Nivelkierukan repeäminen on myös tyypillinen urheiluvamma, jossa oireina ovat polven ajoittainen pettäminen, kipeytyminen, lukkoon jääminen ja turvotus.
Kuten aina vammojen kanssa, mutta jaksan väittää että erityisesti monimutkaisten polvi- ja olkanivelten tapauksissa, tutkimukset tulee tehdä erittäin huolellisesti ja siihen erikoistuvalla lääkärillä jos mahdollista. Jos vammoja ei hoida oikein ja huolella vammat uusiutuvat, ja niistä voi helpostikin muodostua elinikäisiä ongelmia. Yleisimmin polvivammojen syy löytyy jalkojen virheasennoista ja sitä kautta väärästä tekniikasta lajista riippumatta. Siihen päälle vielä huonot varusteet tai kehnot olosuhteet niin siitäkös kehomme kiittää ja kumartaa.
Juha
Juha on fysioterapeutti ja myyntikouluttaja Footbalancella. Kirjoitus on lyhennelmä artikkelista joka on julkaistu kokonaisuudessaan osoitteessa www.arcticsportaddicts.fi
