Kaksi upeaa suomalaista innovaatiota, sauvakävely ja Footbalance-pohjalliset, lisäävät yhdessä hyvinvointia

Tiesitkö että sekä sauvakävely että Footbalance-pohjalliset tulevat Suomesta? Sauvakävelyn varmaan tiesit, mutta yllättävän moni luulee Footbalancea amerikkalaiseksi tuotteeksi. Suomesta tulee yllättävän paljon hyvinvointiin liittyviä innovaatioita, joista moni jää suurelle yleisölle tuntemattomiksi täällä mutta niittävät mainetta maailmalla. Mikä tekee meistä suomalaisista erinomaisia juuri tällä alueella? Onko se intohimomme urheiluun, ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen, joka saa meidät keksimään tuotteita ja liikuntamuotoja liikkujan mukavuuden ja eri harjoitusmuotojen tehokkuuden parantamiseen?

Sauvakävely (Nordic Walking)


Suomalaiset murtomaahiihtäjät ovat jo vuodesta 1930 käyttäneet sauvoja kesäharjoittelussaan, mutta itse laji kehitettiin Suomessa 60-luvulla. Tänä päivänä lajia harrastaa noin 10 miljoonaa henkilöä yli 40 maassa. Sauvakävely onkin yksi nopeimmin kasvavista harjoittelumuodoista maailmassa. Mielenkiintoista on, että sauvakävely urheilumuotona määriteltiin vasta vuonna 1997 Marko Kantanevan "Sauvakävely" -julkaisussa. Samana vuonna Suomen urheiluinstituutti yhteistyössä muiden tahojen ja sauvavalmistaja Exelin kanssa viimeistelivät lajin tekniikan ja kehittivät erityissauvat juuri sauvakävelyyn. Lajin hyötyjen tutkiminen johti pikaisesti sen käyttöönottoon kuntoutuksissa ja yleisestikin terveyden edistämisessä. Itse asiassa tulokset olivat niin erinomaisia, että siitä tuli pian työkalu hyvinvointiohjelmiin ja liikunnan lisäämiseen tähtääviin ohjelmiin maailmanlaajuisesti.

Footbalance
Footbalance tarina alkoi vuonna 2003 fysioterapeutti Erkki Hakkalasta.Fysioterapeuttina ja ammattilaisena Hakkala tiesi, että vaikeat virheasennot vaativat koulutetun ammattilaisen suorittaman tutkimuksen. Hakkalan huoli koskikin sitä valtaosaa väestöstä, ketkä eivät tunne kipua eivätkä siten ymmärrä tarvitsevansa apua, joka ennaltaehkäisisi ongelmien syntymisen tulevaisuudessa, ja jo nyt parantaisi päivittäisen liikkumisen mukavuutta. Tämä vaatisi yksilöllisen pohjallisen joka olisi helppo ja nopea valmistaa, ja joka olisi asiakkaalle kohtuuhintainen.

Hakkalan ensimmäinen askel oli kehittää vanhanaikaisesta pohjallisen muotoiluprosessista, joka vaati paljon aikaa ja arvokkaita käyntejä vastaanotolla, helppo ja nopea. Toinen askel oli kehittää tukipohjallista ohuempi ja kevyempi pohjallinen, joka sopisi paremmin nykyajan aktiiviseen elämäntapaan.

Sekä sauvakävelyn että yksilöllisten pohjallisten hyödyt ovat laajalti tunnetut, mutta yhdistämällä nämä kaksi hyödyt vaan kasvavat.

    ▪    Parantavat kehon asentoa ja linjausta     +
    ▪    Vähentävät lonkan, polven ja jalkojen kipuja ja virheellistä kuormitusta +


    ▪    Parantaa sekä yleistä kestävyyttä että lihaskestävyyttä +

    ▪    Auttavat pitämään jalkaterät ja jalan kaaret aktiivisina ja hyväkuntoisina. (Vaatii Footbalance-pohjalliset)

   

    ▪    Tukevat jalkojen oikeaa linjausta ja parantavat jalan luonnollista iskunvaimennusmekanismia. (Vaatii Footbalance-pohjalliset)

 

Yksilöllisesti jalkojesi mukaan muotoillut Footbalance-pohjalliset räätälöivät sauvakävelykenkäsi täydellisesti omiin jalkoihin istuviksi ja tarjoavat tukea, mukavuutta ja suorituskykyä jokaiselle lenkille.

 

Lähteet ja lisätietoja

International Nordic Walking Federation: The Birth of Nordic Walking - The Story

Nordic Walking UK: The history of Nordic walking

Wikipedia: Sauvakävely

Footbalance: Lisää energiaa jaloillesi
 

© 2011 Footbalance System Ltd. | Ota yhteyttä | Käyttöehdot | Yksityisyydensuoja